


Barents Reunionin kokoukset toteutetaan vuosittain keskiyönauringon aikaan toistuvina
viisi kansaa kokoavina konventteina HaparandaTorniossa. Koko Barentsin alueen kulttuuri-
ja urheiluyhdistykset kutsutaan mukaan järjestämään erilaisia Barentsin moninaisuutta ja
kulttuurikirjoa edustavia aktiviteetteja/tapahtumia konventin kanssa samanaikaisesti.
Vuoden 2008 konventti on ensimmäinen ja sen teemana on "Yrittäjyys uutena aikana".
Ohjelma, joka kestää kaksi päivää lounaasta lounaaseen, sisältää Pohjolan johtavien poliitikkojen,
elinkeinoelämän edustajien ja alueen viiden kansan edustajien luentoja ja esitelmiä ja niiden
tarkoituksena on aloittaa keskustelu ja työ, jonka tavoitteena on Barentsin alueen viiden kansan
elinvoiman ja tulevaisuudenuskon lisääminen.
Konventti voi myös päättää teemaan liittyvästä julkilausumasta ja aktiviteeteista. Vuoden teemana
on "Yrittäjyys uutena aikana" ja tapahtuma järjestetään 12-13/6 -08 lounasajasta seuraavaan
lounasaikaan Haaparannalla.